
Löydä energiasi.
Vahvista suuntasi.
Uudista kulttuurisi.
Johtajien ja esihenkilöiden valmentaja & työnohjaaja.

“Mikään ei ole niin arvokasta kuin yhteys. Vahva läsnäolo kuuluu kanssani työskentelyyn. Olen mestari luomaan yhteyttä ja olen aidosti kiinnostunut sinusta.
Pysähtymisestä, kohtaamisesta, yhteydestä ja turvan tunteesta kumpuaa upeita oivalluksia niin onnistumisten hetkissä kuin vaikeissa tilanteissa.”
-Anna Halme-
Olen Anna Halme,
johdon työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja.
Autan sinua löytämään polkusi kohti merkityksellistä ja kestävää johtajuutta, jossa hyvinvointi, rohkeus ja strateginen ajattelu kulkevat käsi kädessä.
Työnohjaajana ja valmentajana työskentelen kanssasi kohti selkeitä tavoitteita, jotka tukevat paitsi sinun omaa hyvinvointiasi, myös organisaatiosi kulttuuria ja menestystä. Tavoitteeni on, että voit tehdä työtäsi viisaasti, inhimillisesti ja arvostavasti – siten, että työsi ei ole pelkkää suorittamista, vaan se on merkityksellistä ja kestävää, ja se tapahtuu omien arvojesi mukaisesti.
Kaiken avain olet sinä itse.
Hyvä johtajuus lähtee aina itsestäsi. Kun voit johtajana hyvin, se vaikuttaa ympäristöösi – tiimiisi, yhteisöösi ja asiakkaisiisi. Johtaminen on läsnäoloa ja kykyä pysähtyä, nähdä itsensä ja ympäristönsä realistisesti, jakaa vastuuta ja organisoida toimintaa. Se on myös rohkeutta tehdä päätöksiä ja taitoa palautua arjen haasteista. Sinun hyvinvointisi on keskiössä, sillä vain silloin sinulla on energiaa ja kykyä johtaa kestävästi ja vaikuttavasti.
Kun tunnet itsesi, arjen haastavimmatkaan tilanteet eivät horjuta sinua, pystyt luomaan ympärillesi psykologisesti turvallisen ja innovatiivisen työyhteisön, joka kehittyy ja kasvaa. Työyhteisösi on vahva, koska sinä johdat esimerkilläsi.
Kanssani pääset prosessoimaan ajatuksiasi johtajuudesta ja omasta toiminnastasi. Keskustelujen ja kysymysten kautta pureudumme niin henkilökohtaisiin kuin ammatillisiin kysymyksiin, jotta pääset selkeyttämään, mitä johtaminen merkitsee sinulle ja miten se heijastuu organisaatioosi. Työskentelyni tukee sinua löytämään tasapainon työn ja hyvinvoinnin välillä – keskittyen juuri siihen, mikä on sinulle tärkeintä.
Sinä valitset aiheet, ja minä varmistan, että työskentelemme yhdessä kohti tavoitteitasi. Tavoitteet voivat liittyä niin itsejohtamiseen, strategiseen päätöksentekoon kuin työyhteisön kehittämiseen. Prosessin päätteeksi sinulla on selkeä toimintasuunnitelma, jonka avulla etenet kohti kestävää ja tuloksellista johtajuutta.
Tervetuloa mukaan.
Olen täällä sinua varten.
Lämpimin terveisin,
Anna Halme
Johdon työnohjaaja (STOry:n opiskelijajäsen),
ratkaisukeskeinen valmentaja,
KM, johtamisen asiantuntija
-
Työnohjausta johtajille, esimiehille, johtoryhmille, tiiminvetäjille. Johdon työnohjaus-palvelu on sinulle, joka haluat pureutua omaan johtamiseesi ja virittää sen arvostavaksi ja antoisaksi - omaa arkeasi ja elämääsi, omaa aikaasi ja arvojasi, kunnioittavaksi.
Työnohjausprosessista sovitaan aina kahdenvälisesti ennen työskentelyn aloitusta.
-
Työnohjausta yksilöille, ryhmille ja yhteisöille.
Työnohjausprosessista sovitaan aina kahdenvälisesti ennen prosessin aloitusta.
Ole rohkeasti yhteydessä!
-
Kun kaipaat yksilöllistä ratkaisukeskeistä valmennusta johonkin tiettyyn ongelmaan, haastavaan tilanteeseen. Kun kaipaat tukea arjessa jaksamiseen tai työelämän haasteisiin. Kun haluat voida kokonaisvaltaisesti hyvin ja pitää huolta itsestäsi. Yksilövalmennuksesta saat eväät elämäntilanteesi kartoittamiseen, itsetuntemuksesi lisäämiseen, ammatti-identiteetin vahvistamiseen ja kestävän arjen rakentamiseen. Prosessin jälkeen sinulla on toimintasuunnitelma, jonka avulla pääset tavoitteeseesi.
-
Tiimi-, ryhmä- ja työyhteisövalmennus suunnitellaan yhdessä ja sovitaan prosessin kestosta ja toimintatavoista.
Ryhmävalmennus on yksilöllistä valmennusta ryhmässä ja sen avulla voidaan pureutua monenlaisiin teemoihin lyhytkestoisesti tai pidempikestoisesti tarpeen ja tavoitteen mukaan.
Voit tilata tiimi-, ryhmä- ja työyhteisövalmennusta omalle porukallesi toiveesi mukaiseen teemaan liittyen. Tällöin sovimme yksityiskohdista erikseen kanssasi.
-
Koulutukset, luennot ja alustukset toiveesi mukaan.
Palautteita
Ota ensimmäinen askel energistä ja inspiroivaa arkea kohti.
Fortan Halme - ketterä ja tavoitettavissa ympäri Suomen
Työnohjaukset ja valmennukset toteutetaan pääsääntöisesti etänä, turvallisessa, luottamuksellisessa ja lämpimässä ilmapiirissä. Olen erikoistunut etävalmennukseen ja olen tavoitettavissa, oletpa sinä mistä päin Suomea - tai maailmaa vain. Lähitapaamiset onnistuvat sovittaessa Pääkaupunkiseudulla.